Vedonlyönti altavastaajista: “Kuinka saada eniten arvoa vedolle”

Vedonlyönti on ollut äärimmäisen suosittua urheilufanien keskuudessa jo pitkään. Vuosien varrella monet vedonlyöjät ovat pyrkineet löytämään parhaita mahdollisia strategioita vedonlyöntiin haaveenaan voittaa isoja rahasummia. Tämän prosessin aikana monet vedonlyöjät ovat kokeilleet yhtenä strategiana lyödä vetoa altavastaajista. Monille vedonlyönti altavastaajista on riskaabeli strategia, joka ei ole myöskään usein tuottanut haluttuja lopputuloksia. Jotkut vedonlyöjät ovat kuitenkin onnistuneet tienaamaan tämän strategian avulla sievoisia summia, joten voimme päätellä sillä olevan potentiaalia.

  • Yksi yleisimmistä strategioista vedonlyöntiin
  • Riskaabeli strategia
  • Konkreettisten tulosten näkeminen voi viedä aikaa

Hyvin usein vedonlyöjät välttävät vedonlyöntiä altavastaajista virheellisesti suurten kertoimien perusteella. Isoihin kertoihin yhdistetään helposti erittäin huono todennäköisyys voittaa. Tämä voikin tuntua järkevältä, sillä kukapa haluaisi lyödä vetoa, mikäli se merkitsee rahojen heittämistä suoraan kaivoon.

Monien vedonlyöjien mukaan sille on syynsä, miksi tietyn joukkueen kertoimet ovat huippulukemissa. Korkeiden kertoimien uskotaan viittaavan siihen, että joukkueella on hyvin pieni todennäköisyys voittaa kyseinen ottelu. Altavastaajista vedonlyöntiä karttavien pelaajien mielestä ei ole mitään järkeä lyödä vetoa selkeää ennakkosuosikkia vastaan, sillä he uskovat kyseisen joukkueen voittavan pelin lähes täysin varmasti.

Tunnista arvokkaat vedot

Vedonlyönnin taustalla vaikuttaa idea, jonka mukaan on tärkeää löytää oikean arvoisia vetoja, joilla todennäköisyys voittaa tiettyjä rahasummia on hyvä. Joillekin vedonlyönti ennakkosuosikkien voitosta on looginen lähestymistapa vedonlyöntiin, ja nämä henkilöt seuraavat tätä periaatetta valitessaan, mihin vetoon he haluavat laittaa rahansa. On kuitenkin myös niitä, jotka viittaavat kintaalla tälle logiikalle ja noudattavat täysin erilaista lähestymistapaa lyödessään vetoa.

Näiden henkilöiden mukaan parasta arvoa vedonlyöntiin tuovat juurikin altavastaajille tiettyihin otteluihin määritetyt kertoimet. He uskovat, että lyömällä vetoa altavastaajista vedoilla on mahdollista päästä käsiksi hyviin tuottoihin. Lyömällä vetoa pelkistä ennakkosuosikeista vetojen tulee jatkuvasti osua oikein, jotta vedonlyönnillä on mahdollista tehdä tuottoa. Altavastaajista panostaminen poikkeaa tästä täysin, sillä satunnaisista tappioista huolimatta tuottoa on mahdollista tehdä tasaisemmin pitkässä juoksussa. Vedonlyönti ennakkosuosikeista voi kyllä auttaa vedonlyöjää ansaitsemaan rahaa, mutta tuotot riippuvat täysin siitä, kuinka suurilla panoksilla vedonlyöjä pelaa. Useimmiten voittosummat eivät ole erityisen suuria, joten yksikin pieleen mennyt veto voi merkitä jo sitä, että pelaaja on hävinnyt huomattavasti enemmän, kuin mitä hän onnistunut ansaitsemaan vedonlyönnissä.

Juuri tässä vedonlyönti altavastaajista toimii hyvin eri tavalla. Lyödessään vetoa altavastaajan puolesta vedonlyöjä tiedostaa, että suurella todennäköisyydellä veto voi mennä pieleen. Hän päättää kuitenkin lyödä vetoa tästä huolimatta luottaen siihen pieneen todennäköisyyteen, että altavastaaja voikin voittaa ottelun.

Tätä strategiaa käyttävät vedonlyöjät eivät usko voittavansa jokaisella tekemällään vedolla ja he ovat valmiita häviämään tekemänsä vedot. Mikäli voitto kuitenkin osuukin omalle kohdalle, aiemmat tappiot voidaan korvata nopeasti jo yhdellä tai kahdella onnistuneella vedolla. Juuri tästä syystä tätä vedonlyöntistrategiaa käyttävät vedonlyöjät uskovat, että vedonlyönti altavastaajien puolesta tarjoaa eniten arvoa pelaamiseen.

  • Riittävän arvokkaiden vetojen löytäminen on tärkein asia, johon jokainen vedonlyöjä pyrkii
  • Eri vedonvälittäjät voivat tarjota eri arvoisia vetoja tiettyyn urheilutapahtumaan
  • Vedonlyönti altavastaajista tarjoaa eniten arvoa pelaamiseen monille vedonlyöjille ympäri maailmaa

Ennakkosuosikki vs Altavastaaja – Mistä lyödä vetoa


On hyvä pitää mielessä yksi sääntö. Jotta tappioiden hyvittäminen voittavilla vedoilla on mahdollista, vedonlyöjän tulee käyttää suhteellisen paljon rahaa pelaamiseen, mikä puolestaan laskee osaltaan mahdollisten tuottojen suuruutta. Monien vedonlyöjien mukaan myös tältä osin vedonlyönti altavastaajien puolesta on järkevää, sillä näin kaikki aiemmat tappiot on helppo hyvittää nopeasti vedon osuessa oikein. Näin vain muutaman altavastaajan puolesta tehdyn vedon tulee osua oikein ja vedonlyöjä voi oikeutetusti kertoa onnistuneensa tekemään tuottoa vedoillaan.

Vastaavalla periaatteella vedonlyönti ennakkosuosikkien puolesta voi auttaa ansaitsemaan rahaa, mutta jotkut vedonlyöjät kertovat, että voitetuista vedoista huolimatta he eivät ole onnistuneet tekemään tuottoa vedonlyönnissä. Tämä johtuu siitä, että ennakkosuosikeille tarjottavilla kertoimilla suurien summien voittaminen on mahdotonta. Lisäksi ennakkosuosikit eivät aina voitakaan ottelua, jolloin niiden puolesta vetoa lyöneet pelaajat häviävät paljon enemmän, kuin mitä he olisivat edes voineet voittaa vedolla, mikäli suosikkijoukkue tai -pelaaja olisi voittanut ottelun.

Kuten mainitsimme jo aiemmin, vedonvälittäjät arvioivat tietyn joukkueen altavastaajaksi, jolloin ne määrittävät sille korkean kertoimen syystäkin. Jos haluat lyödä vetoa eri urheiluotteluista, tämä on syytä pitää mielessä. Toisinaan jotkut pelaavat liiankin huolimattomasti tehden harkitsemattomia vetoja suurilla panoksilla altavastaajien puolesta, joilla ei ole todellisuudessa mitään realistisia mahdollisuuksia voittaa. Tästä syystä vedonlyönti altavastaajien puolesta nähdään usein negatiivisessa valossa eivätkä monet vedonlyöjät ole valmiita ottamaan näin suuria riskejä.

Nämä vedonlyöjät eivät kuitenkaan tiedä, että monet ovat onnistuneet tekemään paljon tuottoa lyömällä vetoa ainoastaan altavastaajista. Tämä strategia vaatii kuitenkin paljon kärsivällisyyttä, taustatyötä, sitoutumista sekä kykyä luovuttaa tarvittaessa. Useimmiten vedonlyöjillä ei ole tämänkaltaista halua sitoutua vedonlyöntiin tosissaan, eivätkä he ole myöskään valmiita tuhlaamaan liikaa aikaa vedonlyöntiin. Monille vedonlyönti on vain yksi viihdemuoto muiden joukossa – ja toki mahdollisuus voittaa rahaa tekee tästä entistä paremman kokemuksen.

On hyvin vaikeaa sanoa, mikä on oikea vedonlyöntistrategia ja mikä puolestaan kaikkein tuottoisin. Kaikki riippuu vedonlyöjästä ja hänen mahdollisuuksista seurata urheilutapahtumia, kerätä ja analysoida tietoa joukkueista ja pelaajista sekä löytää oikeat kertoimet valitulle vedolle. Lopulta oikean vedonlyöntistrategian valinta riippuu vain ja ainoastaan vedonlyöjästä itsestään – kukaan muu ei voi sanoa, mikä strategia sopii juuri sinulle parhaiten tällä hetkellä. Tästä syystä oikean strategian löytäminen ennen vetojen tekemistä on yksi tärkeimmistä vedonlyönnin osa-alueista, ja siihen on syytä käyttää paljon aikaa ja harkintaa.

  • Strategian onnistumisen kannalta on tärkeää tunnistaa arvovedot lyödessäsi vetoa altavastaajista
  • Vedonlyöjät ovat tietoisia strategiaan liittyvistä korkeista riskeistä
  • Erittäin tehokas strategia joillekin vedonlyöjille
  • Monet vedonlyöjät pitävät kykyä analysoida tilastotietoja sekä löytää parhaat kertoimet ratkaisevana tekijänä strategian onnistumisen kannalta

Milloin kannattaa lyödä vetoa altavastaajista?

Vuosien varrella monet vedonlyöjät ovat pyrkineet löytämään otollisimpia tilanteita, jolloin vedonlyönti altavastaajista on järkevää – oli kyseessä mikä urheilulaji tahansa. Toistaiseksi ei kuitenkaan voida sanoa täysin varmaksi, milloin vedonlyönti altavastaajista on täysin pomminvarma valinta. Monet vedonlyönnin asiantuntijat ovat kuitenkin nostaneet esille tiettyjä tilanteita, jolloin vedonlyönti altavastaajista tarjoaa myös oikeasti arvoa vedonlyöntiin urheilulajista riippumatta.

1. Kun ennakkosuosikkeihin kohdistuu ylettömän paljon hypetystä

Yhtenä syynä sille, miksi vedonlyönti altavastaajista on suosittua niiden vedonlyöjien keskuudessa, jotka ovat valmiita ottamaan tavallista korkeampia riskejä on se, että valtavirta ei anna altavastaajille riittävästi krediittiä. Näille vedonlyöjille altavastaajat ovat houkuttelevampi vedonlyöntikohde, sillä ne tarjoavat enemmän arvoa vedoille. Tästä syystä he ovat valmiita isommasta riskistä huolimatta lyömään vetoa altavastaajien voiton puolesta, vaikka voitolle onkin näennäisesti pienempi todennäköisyys.

Useimmiten ennakkosuosikkeihin kohdistuu huomattavasti enemmän huomiota, kuin mitä he todellisuudessa ansaitsisivat. Tämän huomion epätasaisen jakautumisen vuoksi vastapuolen joukkuetta tai pelaajaa pidetään altavastaajana, jolloin sen todennäköisyyttä voittaa pidetään minimaalisena. Tämän kaltaisissa tilanteissa vedonvälittäjät määrittävät usein ennakkosuosikille hyvin pienet kertoimet, jotta ihmiset löisivät siitä vähemmän vetoa. Käytännössä tämä on siis vedonvälittäjän tapa vähentää omia tappioitaan.

Tilanteissa, joissa vedonvälittäjät tekevät vedonlyönnistä ennakkosuosikin voiton puolesta näin ei-houkuttelevaa, altavastaajista tulee huomattavasti kiinnostavampi kohde vedonlyönnin kannalta. Jos tiettyyn joukkueeseen kohdistuu ylettömän paljon hypetystä sen aiempien suoritusten tai hyvän kokoonpanon vuoksi, on helppo unohtaa ettei joukkueen todennäköisyys voittaa ole todellisuudessa läheskään yhtä hyvä, kuin mitä vedonvälittäjät usein antavat olettaa.

Toki sille on yleensä syynsä, miksi vahvojen ennakkosuosikkien kertoimet pysyvät matalalla ja altavastaajien vastaavasti korkealla, mutta tämä ei suinkaan poissulje sitä mahdollisuutta, että altavastaaja pääseekin yllättämään ottelussa tekemällä hyvän suorituksen.

2. Kun olosuhteet ovat suotuisat ottelussa pelaavien joukkueiden takia

Jokaisen vedonlyöjän tulee tietää, että useimmiten molemmille joukkueille tai pelaajille otteluun määritetyt kertoimet määritetään todellisuudessa vallitsevan yleiskäsityksen perusteella. Kertoimia määrittäessään vedonvälittäjät kiinnittävät huomiota siihen, miten valtavirta uskoo joukkueiden suoriutuvan ottelussa. Tähän vaikuttaa yleisen käsityksen lisäksi olennaisesti myös se, miten joukkue tai pelaaja on pärjännyt muutamassa edellisessä ottelussa. Suurin osa tavallisista tallaajista ei kuitenkaan ole tietoisia siitä, mitä esiripun takana tapahtuu.

Mikäli taustalla vaikuttaa joitakin olennaisia tekijöitä, joukkueille määritetyt kertoimet eivät vastaa joukkueen todellista pelikuntoa. Tällöin on erittäin todennäköistä, että ennakkosuosikkina pidetty joukkue suoriutuukin huonosti. Koska vedonvälittäjät ovat määrittäneet kertoimet matalalle, moni pelaaja erehtyy virheellisesti lyömään vetoa ennakkosuosikin voiton puolesta, sillä se tuntuu loogisimmalta valinnalta.

Tämä merkitsee hyviä uutisia vedonlyöjille, jotka tuntevat joukkueet ja ovat tietoisia mahdollisista taustalla vaikuttavista ongelmista. Jos altavastaajalla on hyvät mahdollisuudet yllättää hyvällä suorituksella, eikä vedonvälittäjä ole huomioinut ennakkosuosikin kertoimissa taustalla vaikuttavia epäkohtia, tämä on erittäin otollinen hetki panostaa altavastaajan puolesta.

Kaikkin vedonlyöjien tulee ymmärtää, että tiettyyn otteluun määritetyt kertoimet eivät kuvasta suoraan joukkueen tai pelaajan todellista suoriutumista pelissä. Tämän takia ei kannatakaan tuijottaa pelkkiä kertoimia, vaan etsiä lisätietoa joukkueista tai pelaajista itse. Näin voit päätellä, kohdistuuko ennakkosuosikkeihin liiankin paljon hypetystä, jolloin voi olla järkevää lyödä vetoa altavastaajan voiton puolesta.

3. Kun toinen joukkue on selkeästi motivoituneempi

Urheilumaailmassa joukkueen tai pelaajan menestykseen vaikuttaa olennaisesti myös motivaatio. Tämä näkyy myös vedonlyöntimarkkinoilla, sillä motivaation arviointi on yksi tapa tehdä onnistuneempia vetoja. Moni taitava vedonlyöjä osaa lukea hyvin, miten motivoituneesti joukkue lähtee mukaan peliin ja tehdä vetonsa tämän mukaan.

Mitä tulee puolestaan vedonvälittäjiin, ne eivät kiinnitä juurikaan huomiota motivaatioon määrittäessään kertoimia tiettyyn otteluun. Jos he ottaisivat sen huomioon, kertoimet näyttäisivät hyvin erilaisilta monissa otteluissa. Todellisuudessa on kuitenkin hyvin vaikeaa tietää, milloin yksittäisellä joukkueella on motivaatiota panostaa hyvään suoritukseen ja milloin ei – ja tästä syystä motivaatio jää vedonvälittäjien laskutoimitusten ulkopuolelle ottelukertoimia määritettäessä.

Mikäli tietyn ottelun voittaminen ei tarjoa ennakkosuosikille mitään konkreettista hyötyä, altavastaajalla on paremmat todennäköisyydet suoriutua tavallista paremmin. Tämän kaltaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi ystävyysottelut tai tietyn kilpailun loppupelit. Näissä peleissä suosikkijoukkueet välttävät riskejä esimerkiksi jättämällä tärkeät pelaajat pois kentältä, jotta he eivät loukkaannu. Samalla altavastaajat ovat tyypillisesti erittäin motivoituneita pyrkimään priimasuoritukseen, joten ne laittavat kaiken peliin voidakseen yllättää kaikki.

Tämän kaltaisissa tilanteissa vedonlyönti altavastaajan puolesta on fiksu vaihtoehto, joten moni vedonlyöjä hyödyntää niitä tehdäkseen parempia vetoja. Jos ennakkosuosikilla ei ole mitään motivaatiota pelata täysillä, altavastaajat hyödyntävät sitä panostaen omaan peliin tavallista enemmän. Nämä ovat usein vedonlyönnin kannalta otollisia tilanteita, sillä altavastaajan voitto ei ole lainkaan epätodennäköinen, ja vetojen tekeminen korkeammilla kertoimilla merkitsee luonnollisesti myös isompia potentiaalisia voittoja.

Kuten huomaat, vedonlyönti altavastaajan voiton puolesta voi olla erittäin fiksu valinta monissa eri tilanteissa. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että vedonlyönti altavastaajista on riskialtista puuhaa, ja tulet todennäköisesti häviämään useammin kuin voittamaan.

  • Vedonlyönnin asiantuntijat ovat tunnistaneet tiettyjä tilanteita, jolloin vedonlyönti altavastaajan puolesta voi olla fiksua
  • Katso, mitä ennakkosuosikista puhutaan mediassa ja arvioi hypetetäänkö suosikkijoukkuetta tai -pelaajaa turhankin paljon
  • Kun ennakkosuosikki ei ole selkeästi vastapuolta parempi
  • Motivaatio ja sen puute voi antaa viitettä siitä, milloin vedonlyönti altavastaajista kannattaa

Miksi vedonlyönti altavastaajista voi olla voittava strategia?

Vedonlyönti ennakkosuosikkien voitosta on kiistatta suosituin ja mahdollisesti myös tehokkain strategia onnistuneeseen vedonlyöntiin. Moni vastarannan kiiski on kuitenkin huomannut, että vedonlyönti altavastaajien puolesta on kuitenkin järkevää monissa tilanteissa. Alla on muutamia esimerkkejä siitä, miksi toisinaan vedonlyönti altavastaajista voi olla jopa parempi vedonlyöntistrategia.

1. Matalan profiilin säilyttäminen –


Otteluissa, joissa toista joukkuetta pidetään selkeänä ennakkosuosikkina ja vastapuolta altavastaajana, kaikki huomio kohdistuu suosikkijoukkueeseen. Kaikki analyysit keskittyvät enimmäkseen suosikkijoukkueeseen, mikä ei jätä altavastaajalle juurikaan tilaa mediassa. Huomion ulkopuolelle jääminen tarjoaa merkittävän edun altavastaajalle, sillä suorituspaineet ovat huomattavasti pienemmät verrattuna suosikkijoukkueeseen, jonka odotetaan suoriutuvan hyvin ja voittavan useimmat ottelut.

Parrasvalojen ulkopuolelle jääminen on yleensä hyvä asia monelle joukkueelle. Mitä enemmän joukkueeseen kohdistuu huomiota, sitä suuremmat paineet sillä on suoriutua hyvin. Toisinaan joukkueeseen kohdistuvat paineet kohoavat liian korkealle, jolloin se suoriutuu tavallista huonommin. Tämä tarjoaa altavastaajalle mahdollisuuden loistaa hyvällä suorituksella. Kyky tunnistaa ottelut, joissa edellä kuvattu esimerkki pitää paikkansa, tarjoaa vedonlyöjille mahdollisuuden voittaa isosti lyömällä vetoa altavastaajan puolesta.

2. Suosikkijoukkueen ylimielinen asenne –

Jos ottelussa pelaavien joukkueiden välinen tasoero on huomattavan suuri, voittajasuosikkina pidetty joukkue suhtautuu usein otteluun ylimielisellä asenteella pitäen voittoa itsestäänselvyytenä. Usein liiallinen itsevarmuus tai ylimielisyys voi kuitenkin koitua ennakkosuosikin kohtaloksi, mikäli altavastaaja pyrkiikin panemaan todella parastaan voidakseen näyttää kykenevänsä aivan yhtä hyvään suoritukseen.

Vedonlyöjän näkökulmasta on hyvin tärkeää osata tunnistaa tilanteet, joissa ennakkosuosikki luottaa liikaa omaan kokoonpanoon, suoriutumiskykyyn sekä tulevaan otteluun selkeää altavastaajaa vastaan. Näissä tapauksissa vedonlyönti altavastaajan puolesta voi osoittautua hyvin järkeväksi, sillä ennakkosuosikit uskovat täysin oman ylimielisyytensä sokaisemana voittavansa ottelun helposti.

Totuus kuitenkin on, että näissä peleissä altavastaajat ovat usein entistä motivoituneempia panostamaan peliin, ja juuri tällä rautaisella tahdonvoimalla ne usein myös onnistuvat nappaamaan ottelun voiton itselleen. Nämä ottelut tunnistavalla vedonlyöjällä on erinomaiset mahdollisuudet voittaa isosti.

3. Psykologiset syyt –

Jokaisella joukkueella on yksi tai useampi joukkue, jota vastaan se pelaa tavallista huonommin. Selkeälläkin voittajasuosikilla on tiettyjä joukkueita, jotka kohdatessaan se on valmis heittämään kaiken toivon kankkulan kaivoon jo ennen ottelua. Joukkueiden aiempien kohtaamisten lopputulokset voivat paljastaa, millaisia puhtaasti psykologiaan perustuvia haasteita joukkueella voi olla vastapuolta kohtaan.

Jotkut isot suosikkijoukkueet voivat pelata useita otteluita yleensä altavastaajana pidettyä joukkuetta vastaan onnistumatta päihittämään niitä ilman mitään selkeää syytä. Tästä syystä psykologisten tekijöiden ymmärtäminen on tärkeää. Suosikkijoukkue lähtee mukaan otteluun jo valmiiksi maansa myyneenä, mikäli sillä on takanaan useampia otteluita, joissa se ei ole onnistunut päihittämään vastapuolen joukkuetta. Vastaavasti altavastaajalla on takanaan useampia voittoja, mutta se ei kuitenkaan suhtaudu liiallisella itsevarmuudella suosikkijoukkueen päihittämiseen. Näissä tilanteissa vedonlyöjällä voi olla hyvä mahdollisuus voittaa lyömällä vetoa altavastaajan puolesta.

Vedonlyönti altavastaajan puolesta voi olla suhteellisen toimiva vedonlyöntistrategia, mutta jokaisen vedonlyöjän on hyvä huomioida muutamia asioita ennen strategian käyttöön ottamista. Vedonlyönti altavastaajan voiton puolesta voi olla erittäin tuottoisaa puuhaa, jos pelaaja osaa käyttää tätä strategiaa oikein. Mitä tulee vedonlyöntiin altavastaajan puolesta, tärkeintä on ottaa huolellisesti selvää asioista ennen vetojen tekemistä. Jos sinulla ei ole riittävästi tietoa, jonka perusteella arvioida altavastaajan suoriutumista tietyssä ottelussa, vedonlyönnissä altavastaajan puolesta ei ole mitään järkeä.

  • Monet vedonlyöjät ovat raportoineet erilaisia syitä sille, miksi he pitävät parhaana vedonlyöntistrategiana vedonlyöntiä altavastaajan puolesta
  • Mediahypen ulkopuolelle jäävä joukkue pelaa yleensä erittäin hyvin selkeää ennakkosuosikkia vastaan
  • Toisinaan voittajasuosikkina pidetyn joukkueen itsevarmuus on syynä sille, miksi se häviää otteluita
  • Vedonlyönti altavastaajan puolesta voi olla toimiva strategia myös psykologisista syistä tai tilanteissa, joissa joukkueella on vaikeuksia päihittää tiettyjä joukkueita
404 Not Found

404 Not Found


nginx/1.18.0